Konsultaatio/Ajanvaraus
Konsultaatio
Kaikkein tehokkain tapa käydä sun tatuointi-ideaa läpi on varata aika konsultaatioon artistisi kanssa paikanpäällä. Konsultaatio on täysin ilmainen eikä sido mihinkään. Monesti paikanpäällä konsultaatiossa saa samat asiat käytyä selkeämmin ja paljon nopeammin läpi kuin esimerkiksi sähköpostilla viestiteltäessä.
Lähtökohtaisesti konsultaatioon varataan puoli tuntia, se on todettu riittäväksi ajaksi siihen että päästään samalle sivulle mitä ollaan tekemässä.
Varsinkin haastavimmissa peitekuvissa on hyvä pitää konsultaatio paikanpäällä. Vanha tatuointi kun saattaa olla koholla eikä valokuvasta ei aina näe todellista tummuutta joka on hyvä huomioida jo suunnittelun alkuvaiheessa.
Paikanpäällä konsultoidessa pystytään hyvin tekemään alustavaa hahmotelmaa isomman kokonaisuuden, esimerkiksi kokohihan elementtien sijoittelusta. Konsultaatio toimii kuitenkin vasta alustavana pohjana varsinaiselle suunnittelulle, joka tapahtuu lähempänä ensimmäistä tatuoimiseen varattua aikaa.
Konsultaatiossa sun on helppo kysyä jos jokin asia tatuoinnin hankkimisessa askarruttaa. Saat myös suuntaa-antavan hinta-arvion ja voidaan miettiä sopivaa aikataulua toteutukselle.
Selkeä idea
Jokaiseen tatuointiin ei välttämättä tarvita konsultaatiota. Pienen ja simppelin kuvan tai esimerkiksi tekstitatuoinnin kohdalla usein viestien välityksellä suunnittelu on aivan riittävä, ja pieniä muutoksia saa hyvin tehtyä vielä juuri ennen tatuoinnin tekemistä.
Muotokuvat ihmisistä ja eläimistä usein onnistuvat myös ilman konsultaatiota, valokuva itsessään kun on jo valmis pohja josta lähdetään tatuointia toteuttamaan.
Konsultaatio on kuitenkin aina mahdollista järjestää pienenkin tatuointi-idean kanssa jos niin toivot.
Alla olevasta linkistä pääset yhteydenotto-sivulle josta voit tiedustella aikaa konsultaatioon tai tatuoinnin tekoa varten.
