Kahden vuoden jono?
- Ramo
- Apr 23
- 4 min read
Updated: Apr 23
Miten jono kasvoi niin pitkäksi ja mikä vaikutus sillä on tänä päivänä?
Kaksi vuotta jonotusta tatuointiin. Kuulostaa aika utopistiselta ajatukselta. Tää on kuitenkin ollut totta. Kun aloittelin oppipoikana tatuointihommia 2005 oli studioita ja tekijöitä Suomessa murto-osa nykypäivän määrästä. Osuin aikaan juuri ennen kun Miami Ink alkoi pyöriä Suomessa, siitä voitaneen katsoa jonkinlaisen jyrkän nousun tatuointien suosiossa alkaneen. Näin sen ainakin itse koen. Asiakkaat ottivat mallia myös siitä miten sarjan amerikkalaiset asiakkaat käyttäytyivät kun tatuointi on valmis. Peilin edessä näki ylidramaattisia reaktioita ja äijille ei riittänyt ihan yksi high five. Yhteiskuvia ja halauksia unohtamatta. Näitä takahuoneessa aika usein hihiteltiinkin.
Jokaiselle pienelle tähtitatuoinnille piti myös keksiä väkisin elämää suurempaa symboliikkaa.
Joo eihän oikeassa merkityksellisyydessä mitään pahaa ole mut camoon.
Kun kone alkoi hieman pysymään kädessä alkoi oma varaustilanne myöskin pikkuhiljaa kasvaa. Muistan vieläkin tunteen kun oli ensimmäisen kerran kaksi viikkoa eteenpäin kalenteri täynnä. Se tuntui virstanpylväältä, ihan kuin olisi saavuttanut jotain suurta. Seuraavaksi jonoa olikin kuukausi. Sitten kaksi. Tämä ei kuitenkaan ehkä ollut niinkään täysin omista taidoista johtuvaa vaan yleistä suosion kasvua ja tekijöiden vähyyttä. Jossain vaiheessa jono asettui noin kuuteen kuukauteen ja pysyi siinä hieman pidempään.
Sitten iski puolittainen paniikki. Sitä huomasi että varaukset hiipuivat ja niitä oli enää kuukaudeksi. Tämä tuntui täydeltä katastrofilta siihen nähden että pitkään oli voinut olla hyvin rauhallisin mielin turvallisen puolen vuoden jonon kanssa. 2008 finanssikriisihän se laittoi kapuloita rattaisiin, harva kun ottaa tatuoinnin ennen ruokakaupassa käyntiä ja laskujen maksua.
Tilanne kuitenkin korjautui, ja jonon pituus jatkoikin taas tasaista kasvuaan.
Samaan tahtiin itse prosessi muuttui enenevissä määrin tilaustöiden suuntaan, sen sijaan että pöydällä on vuori kansioita joista asiakas valitsee kuvan ja se toteutetaan suoraan juuri sellaisena sen enempää säätämättä.
Tästä on kiittäminen myös Facebookkia, sitä ennen kun tiedonkulku oli paikanpäällä kansioita selaavien ihmisten, satunnaisten lehtimainosten ja IRC-gallerian kuvien varassa.
Ajattelin aina että jos asiakas jaksaa odottaa, niin miksipäs en hänen nimeään jonon jatkoksi kalenteriin laittaisi. Jotkut fiksummat artistit varailivat aina 3kk tai 6kk kerrallaan, sitten kalenteri visusti kiinni ennen seuraavaa ajanvarausjaksoa.
Ehkä olin myös hieman liian kiltti. Oli vaikea myöskään kieltäytyä hienoista projekteista, ja kun asiakas kerran valitsi minut ja oli valmis odottamaan niin varausmaksun kautta ajat kalenteriin. Pari kertaa meinasin palaa loppuun, mutta sitten lopetin pitkästä jonosta stressaamisen, riitti kun oli kartalla seuraavan viikon tapahtumista. Toihan jonotilanne myös taloudellista turvan tuntua.
Peruutuksen sattuessa aina sai tilalle jonkun. Lähes poikkeuksetta 15-30 minuutin kuluessa siitä kun someen laittoi ilmoituksen vapautuneesti ajasta, vaikka jo huomiselle, oli ilmoittautujia useampi. Ei väliä vaikka ilmoituksen teki iltayhdeksän aikaan.
Viesteihin vastaaminen saattoi kestää, tai jopa unohtua välillä kokonaan. Olihan töitä pilvin pimein joten mun maailma ei siihen kaatunut. Mietin, ja tiesin että jos nyt postaan tämän koiran muotokuvan, tulee viisi- kuusi viestiä asiakkailta jotka haluaa omansa. Ei jaksa. Kun ei kuitenkaan kerkee vastaamaan aina. Tai muista. Olisi ollut parempi olla vaan vähemmän kiltti ja tylysti ottaa tuo 3kk tai 6kk kaava varauksille. Tylympää taisi kuitenkin olla tuo ajoittainen välinpitämättömyys uusia viestejä kohtaan. Lienee myöhäistä pahoitella jos joku jäi silloin ilman tatuointia tai päätyi hankkimaan sen muualta, mutta pahoittelut siitä.
Jono saavutti kahden vuoden mitan.
Kaksi vuotta on pitkä aika. Siinä ehtii ihmiselämässä tapahtua paljon. Työpaikat vaihtuu jopa useamman kerran, lapsi jonka tulosta ei varaushetkellä ollut tietoakaan täytti vuoden ennen ensimmäistäkään tatuointisessiota.
Kiitollinen saa kyllä olla siitä että mun penkkiin haluttiin niin kovasti tulla.
Mainosmyyjien kanssa naureskeltiin useamman kerran yhdessä sille että eipä kyllä olekaan tarvetta mainostaa. Puskaradio ja some hoiti homman ihan itsekseen.
12 vuoden jälkeen oma studio. Mahdollisuus tehdä asiat juuri niin kuin halusi, rakentaa oma tiimi ja lyhentää jonoa jakamalla realistisia mustaharmaita töitä saman katon alla. Harkkari Suskista tulikin todella hyvä artisti ja ison kuvan suunnitelma onnistui, oma odotusaika lyheni ja asiakas sai hyvän tatuoinnin nopeammin.
Samaan aikaan uusia hyviä tatuoijia ja studioita ilmaantui. Luonnollisesti asiakaskunta alkoi jakaantumaan.
Korona-aika buustasi tätä vielä entisestään. Tekijöiden määrä kasvoi hurjasti, todella paljon paskaakin sinne mahtui ja mahtuu vieläkin, mutta yleisesti myös hyvien tatuoijien määrä kasvoi.
Mutta. Enää ei peruutusajat menneetkään niin helposti kaupaksi, tiedusteluja tuli vähemmän ja jono hupeni. Ehkä liiankin usein ja helposti tässä yhteydessä mainittu termi ”maailmantilanne”, yleisesti elämisen kulujen kallistuminen teki kaikesta ylimääräisestä kuten tatuoinnin hankkimisesta hankalampaa. Yhtäkkiä 19 vuoden asioiden omalla painollaan toimimisen jälkeen pitäisikin ihan oikeasti alkaa markkinoimaan ja mainostamaan. Erottumaan joukosta.
Joskus niin hulppean kuuloinen kahden vuoden jono kääntyi itseä vastaan. Maineen levitessä levisi myös tieto jonon pituudesta.
Ja se ”tieto” pitää sitkeästi pintansa tänäkin päivänä. Törmään kuukausittain juttuihin joissa kuulen että; ”En edes viittiny kysyä aikaa tatuoinnille kun sillä on se kahden vuoden jono”.
”Menisin muuten mutta en jaksa odottaa kahta vuotta”
“Eiks se oo se kenelle ei ees pääse kun on niin pitkä jono?”
”Kaveri sano että olis menny Ramolle, mut et on niin pitkä jono et meni sit muualle hakemaan sen sleeven vaikkei niin tykännytkään tyylistä”.
Auts.
Uusi normi on että jonohan lasketaan tällä hetkellä viikoissa. Ei kuukausissa tai vuosissa.
Suhtautuminen varaustilanteeseen on myös muuttunut, enkä edes haluaisi niin pitkää jonoa kuin aiemmin. Periaatteessahan jonon pituudella ei ole mitään väliä, kunhan joka päivä on asiakas penkissä.
Joten tekisitkö siis mulle palveluksen? Jos olet itse tai tunnet jonkun joka on hankkimassa tatuointia ja olettaa että jono on kaksi vuotta ja sen takia jättää kokonaan edes kysymättä, korjaathan väärän oletuksen?
Kiitti ja nähdään studiolla.
-Ramo
Ps. Olitko sä tässä jonossa?
Miten pitkään sä olisit nykyään valmis odottamaan tatuointiaikaa tietyltä artistilta?
Jätä kommentti ja palautetta!
Toi jonotus homma on kyllä harmittava homma. Ite olisin aikoinaan ottanut (suunnitellut Turkulaisen taiteilijan kanssa) tatuoinnin, mutta jono oli pitkä ja oli vain noita kaksi lertaa vuodessa tapahtuvia varaustilaisuuksia. En ottanut. En myöskään hakenut muualta kun en löytänyt hyvää tekijää. Tampereelta löysin yhden. Laitoin viestiä ja hän ehdotti toista tekijää joka samassa studiossa työskentelee. En halunnut häntä. Jätin tatuoinnin ottamatta. 😔 Harmitti silloin valtavasti. No sain uuden kaverin urheilun kautta ja häneltä kuulin Ramosta joka tekee hienoja kuvia (hän näytti myös niitä omasta kehosta). No hieman tausta työtä ja Ramolle viestiä. Oli hieno huomata miten henkilökohtaisesti Ramo otti mut vastaan ja suunnitteli kuvan mulle mitä halusin (itse en osannut suunnitella). Ja nyt mulle valmistautuu hieno hiha.
-KIITOS-
Itse tunnen, että tatuoitsijan kanssa luodaan samanlainen luottamus-suhde, kuin esimerkiksi hammaslääkärin tai miksei vaikka parturin kanssa😅. En lähtisi mielelläni hyvää vaihtamaan ja olisin edelleen valmis sulle jonottamaan ihan vain tietääkseni, että ei tarvitse pettyä siihen mitä saa. Muutama huonompi kuva tullut otettua joskus nuoruudessa muualla ja en haluaisi enää sitä fiilistä peilin edessä, että hei tuossakin tuo viiva ei oo sinnepäinkään.
Totta, että nykyään on tullut jäätävä määrä tekijöitä lisää ja myös paljon hyviä realistisen kuvan tekijöitä ainakin tosiaan sosiaalisenmedian postauksien perusteella. Tuo varmasti lisää kilpailua. Myös taloustilanne painaa ja ainakin itselle on se suurin rajoittava tekijä uusien kuvien hankinnan tiellä.
Jatka hyvää duunia! Monta kuvaa sulla ottanut ja monta kuvaa tarvisi vielä tehdä ennen, kuin on valmista😄💯